Rural Finland II -koordinaatiohanke järjestää yhdessä työ-ja elinkeinoministeriön (TEM) kanssa talven ja kevään aikana yhdeksän matkailun ajankohtaispäivää ympäri Suomea. Kunkin tilaisuuden aiheina ovat Suomen päivitetyn matkailustrategian linjaukset sekä syksyllä 2019 julkaistut suositukset matkailutoimijoiden alueelliseen organisoitumiseen liittyen. Päivän aikana puhutaan myös kehittämistyön vaikuttavuudesta ja aikaa on varattu osallistujien omillekin kuulumisille.

Jokaiseen tilaisuuteen osallistuu Rural Finlandin henkilöstön lisäksi myös TEM:n matkailutiimin edustaja.

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja tarkoitettu kaikille matkailun kehittämisestä kiinnostuneille kunta- ja maakuntarajoista riippumatta. Nyt on siis oiva tilaisuus verkostoitua naapureiden kanssa! Ilmoittautumiset tilaisuuksiin avautuvat sitä mukaa, kun tarkemmat paikat ja ajat varmistuvat.

Aluekierroskartta2020

Kaikkien tilaisuuksien materiaalit löydät tämän linkin takaa.

Tulevat tilaisuudet

 

Loput suunnitelluista tilaisuuksista on peruttu koronatilanteen takia.

 

Menneet tilaisuudet

4.2. klo 9-13 Jyväskylä
3.2. klo 12-16 Seinäjoki

Tilaisuuksien materiaalit.

 

Tilaisuuksien tarkempia paikkoja päivitetään vuoden mittaan tälle sivulle ja tulevista tilaisuuksista tiedotetaan muissakin koordinaatiohankkeen kanavissa.

Kaikki tilaisuudet pyritään livestriimaamaan Rural Finlandin YouTube-kanavalle, jossa niitä voi vapaasti seurata ilman erillistä ilmoittaumista. Jokaisesta tilaisuudesta tulee myös videotallenne jälkikäteen katsottavaksi.

Lisätietoja:
Raija Ruusunen, This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it., 050 356 0897
Tero Taatinen, This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it., 050 414 3486

Linkit:
Suomen matkailustrategia 2019-2028 ja toimenpiteet 2019-2023
Selvitys Suomen matkailuorganisaatioiden toimintamalleista
TEM Matkailu